Intiaaninsulka (Pristella maxillaris) on melko pieneksi jäävä hopeanvärinen tetra. Siitä on tullut vuosien saatossa melko suosittu akvaariokala.

Koko ja ulkonäkö

Intiaaninsulka on hopeanvärinen tetra, jonka evät ovat vaaleat ja niissä on mustat pilkut. Intiaaninsulka jää n. 4,5 cm kokoiseksi. Sukupuolierot ovat melko pienet. Koiraat ovat hieman kirkasvärisempiä kuin naaraat. Koiraat ovat myös hoikempia. Kutuvalmiilla naarailla on vatsa selvästi pullea.^[1]

Alkuperä

Intiaaninsulka on kotoisin Etelä-Amerikasta, Amazonin ja Orinocon ympäristöstä. ^[2] Nykyisin kaikki myynnissä olevat intiaaninsulat ovat viljeltyjä. Viljely tapahtuu pääosin Kauko-Idässä.

Käyttäytyminen ja lisääntyminen

Se on kaikille tetroille tyypilliseen tapaan parvikala, ja muodostaakseen parven tarvitaan vähintään 6 kalaa. On kuitenkin suositeltavaa pitää yli 10 yksilön parvea, sillä silloin laji pääsee oikeuksiinsa. Intiaaninsulan värit ovat kirkkaimmillaan akvaariossa, jossa on runsaasti kasveja ja tummahko pohjamateriaali.

Lisäännyttäminen on melko helppoa verrattuna useaan muuhun tetraan. Kutupari eristetään omaan akvaarioon, jonka koko on vähintään 10 l. Vesiarvojen tulee olla lisääntymisaltaassa hieman erilaiset, kuin normaalissa akvaariossa. Lisääntymisaltaan pH:n tulee olla 6,5-7. Lämpötilan tulee olla 25 °C ja dH-arvon 5-10. Vanhemmat poistetaan heti kudun tapahduttua, sillä ne syövät kutunsa. Se sirottelee mädin valitsemaansa paikkaan. Poikaset ovat hyvin pieniä ja syövät likoeläimiä aluksi. Likoeläimiä voi kasvattaa itse monilla tavoin.

Vesiolot ja ravinto

Pienen kokonsa puolesta intiaaninsulkia voi pitää akvaariossa, jonka tilavuus on vähintään 50 litraa. Lämpötilan tulee intiaaninsulan akvaariossa olla 24-28 °C. Lämmön suhteen se sopii suurimman osan yleisesti seura-akvaariossa pidettävien kalojen kanssa. pH-arvon tulee olla 6-8 välillä.^[2] Kovuudella ei ole suurtakaan merkitystä.^[1]

Pääsääntöisesti intiaaninsulat syövät hiutaleruokaa. Pienet pelletit sekä pienet elävät tai pakastetut eläimet ovat hyvä lisä niiden perusruokavalioon. Luonnossa se syö lähinnä hyönteisiä ja pikkuötököitä.

_______________________________________________________________________________________________________________

Seeprakala (Danio rerio) on särkikaloihin kuuluva mustavalkoraitainen kala. Se on ollut yleisimpiä akvaariokaloja helppohoitoisuutensa takia. Sitä käytetään paljon myös koe-eläimenä.

Seeprakalaa käytetään tuberkuloosin tutkimisessa, sillä sen immuniteetti on samantapainen kuin ihmisellä, ja sillä tunnetaan tuberkuloosia muistuttava infektio.^[2] Geenimuunneltu seeprakala on glofish

Koko ja ulkonäkö

Uroksen vaaleat raidat ovat kullansävyiset, naaraan enemmän hopeansävyiset. Pituus noin 6 cm.

Alkuperä

Seeprakalat ovat kotoisin etu-Intian itäosien ja Bangladeshin joista.

Käyttäytyminen ja lisääntyminen

Parvikala. Kutee helposti. Jos haluaa kasvattaa poikasia, pitää pari siirtää erilliseen kutuakvaarioon ja pois sieltä heti kudun tapahduttua, sillä vanhemmat syövät usein mädin.^[3]

Vesiolot ja ravinto

Sen tarvitsemä veden lämpötila on 23-25 astetta. Ei ole niin herkkä huonolle vedenlaadulle tai pH-vaihteluille kuin monet muut lajit. Se on kaikkiruokainen ja viihtyy esimerkiksi miljoonakalojen kanssa.

__________________________________________________________________________________________________________________________________

Miljoonakala (Poecilia reticulata) on synnyttäviin hammaskarppeihin kuuluva kala. Se on yksi helppohoitoisimpia, helpoimmin lisääntyviä ja suosituimpia akvaariokaloja.

Koko ja ulkonäkö

Miljoonakalatyypit

Miljoonakalanaaras on harmaa tai värikäs 3-5 jopa 8 cm pitkä ja sopusuhtainen. Koiras on pienempi, mutta sillä on upea monivärinen pyrstö. Miljoonakalasta on jalostettu eri muotoja värityksen ja pyrstön muodon mukaan.

Alkuperä

Kala löytyi Trinidadista, mutta se on levinnyt myöhemmin vieraslajina monille muillekin lämpimille alueille. Sitä on istutettu syömään malariasääsken toukkia.^[1] Nykyisin miljoonakaloja kasvatetaan myyntiin ulkoaltaissa muun muassa Singaporessa.

Käyttäytyminen ja lisääntyminen

Miljoonakala viihtyy ryhminä, joten mieluisin ympäristö olisi vähintään kuuden kalan parvi. Se on erittäin seurallinen ja iloinen kalalaji, joka tulee myös erittäin hyvin toimeen muiden kalojen kanssa. Miljoonakalat eivät yleensä nypi omenakotiloita, vaikkakin tavallista aggressiivisempia yksilöitä saattaa löytyä. Miljoonakaloista tulee myös ajan mittaan hyvinkin kesyjä, ja ne saattavat tulla kättäkin leikkisästi näykkimään.

Miljoonakala on hyvin nopea lisääntymään, mistä se on saanut nimensäkin. Jos halutaan pitkäikäisiä naaraita, naaraskaloja tulisi olla koiraisiin suhteessa 3:1, sillä koiraat saattavat olla hyvinkin rasittavia ja härnäävät naaraita parittelun toivossa. Miljoonakalat syövät omia poikasiaan, joten poikasille on oltava tarjolla piilopaikkoja esimerkiksi kasvitiheikköjä joihin ne voivat piiloutua. Paras ratkaisu on haavia poikaset kasvatusaltaaseen tai kelluvaan poikasaltaaseen.

Poikasten sukupuolen voi erottaa jo niiden ollessa hyvin pieniä ja värittömiä. Naaraspoikasten vatsassa erottuu musta täplä, ns. raskauslaikku. Aikuisten naaraiden peräevä on muodoltaan pyöreähkö, kun taas koiraiden peräevä on noin 2 kuukauden iästä alkaen piikin muotoinen "siitinevä".

Noin kahden kuukauden iässä miljoonakalan poikanen on valmis lisääntymään, joten kannattaa olla varuillaan, ettei elintila akvaariossa käy liian ahtaaksi. Naaraat kantavat poikasia noin neljä viikkoa, minkä jälkeen ne synnyttävät parisen kymmentä elävää poikasta. Ruoaksi poikasille käyvät samat hiutaleet kuin muillekin kaloille, mutta ne tulee murskata pieniksi.

Miljoonakalojen jalostus on kansainvälinen harrastus, joka on tuottanut muun muassa kylkien väriltään kirjavat käärmeennahkat eli filigraanit, tummat tuxedot ("juhlapukuiset") sekä kellertävät "lutinot", joilla ihopigmentin muodostus on puutteellista kuten albiinoillakin. Värimuodot näkyvät koiraissa selvemmin kuin naaraissa.

Vesiolot ja ravinto

Miljoonakalojen veden kovuudesta ollaan erittäin monta mieltä, mutta tämän päivän kalat parhaiten sopeutuvat sellaiseen veteen, mihin ne ovat tottuneet. Jotkut harrastajat lisäävät niiden veteen myös suolaa. Veden pH tulisi olla suhteellisen neutraalia, mutta tähänkin pätee sama asia kuin veden kovuuteen. Miljoonakala ei ole kovin herkkä lämpötilalle, mikä on tehnyt siitä suositun aloittelijoiden kalan. Erikoiset jalostetut muodot eivät ole niin helppohoitoisia kuin maatiasmuodot.^[2] Veden optimaalinen lämpötila miljoonakaloille on noin 26 °C.

__________________________________________________________________________________________________________________________________

Kuparimonninen (Corydoras aeneus) on monnisiin kuuluva kala.

Kuparimonninen on 6-8 cm pitkä, yleisväriltään kuparinruskea ja sen kyljessä on tummanruskea raita, jossa on vihreää "kiiltoa." Kuparimonnisesta on myynnissä myös albiinomuotoa, jonka voi erottaa täplämonnisen albiinomuodosta silmien ympäryksen värin perusteella. Täplämonnisilla on silmien ympärillä tummat rinkulat, kun taas kuparimonnisten silmät ovat samasta kohtaa valkoiset. Kuparimonnisesta on myös musta "Black Venezuela" värimuunnos, jonka hinta on paljon suurempi.

Alkuperä

Kuparimonninen on kotoisin Etelä-Amerikasta. Levinneisyys Trinidadin saarelta Brasilian La Plataan saakka.^[1]

Käyttäytyminen ja lisääntyminen

Kuten muut monniset, kuparimonninen oleilee mieluiten pohjassa. Kuparimonninen on pirteä ja kyntää pohjaa vuorokauden ajasta riippumatta etsiessään ruokaa. Sorapohjaisessa akvaariossa kuparimonninen ei välttämättä pääse toteuttamaan luontaista ruoanetsintäänsä, sillä se ei kykene siirtämään kuonollaan kuin pienimpiä kiviä. Tämän vuoksi pohjamateriaalin tulisi mieluiten olla hiekkaa. Sorakin käy, kunhan se on rakenteeltaan pyöreää ja pienijakoista. Teräväreunainen pohjamateriaali vahingoittaa monnisen herkkiä viiksiä ja saattaa jopa aiheuttaa niiden syöpymisen kokonaan. Kuparimonninen viihtyy parvessa jossa on vähintään 6 yksilöä, mutta suurempaa parvea suositellaan mikäli akvaario on tarpeeksi suuri. Luonnossa kuparimonnisten parvikoko saattaa olla jopa satoja yksilöitä.

Lisääntyminen

Luonnossa kuparimonniset kutevat voimakkaiden sateiden jälkeen, jolloin vesistöön huuhtoutuu runsaasti ruokaa ja vesi on puhdasta ja viileämpää kuin tavallisesti. Tämänlaisia olosuhteita simuloimalla kututapahtuman saa käynnistymään myös akvaariossa. Kutuun valmistaminen kannattaa aloittaa ruokkimalla kuparimonnisia eri ruoalla kuin normaalisti ja tarjoamalla niille herkkuja, kuten surviaisen toukkia. Kuparimonninen lisääntyy melko helposti kotiakvaariossa, kunhan ne vain viihtyvät.

Kutu tapahtuu yleensä osittaisen akvaarion vedenvaihdon jälkeen, kun osa vedestä on korvattu uudella, puhtaalla ja muutamaa celsiusastetta viileämmällä vedellä. Kututapahtuma alkaa kun yksi tai useampi koiras lähtee ajamaan takaa pulleaa naarasta, joka kantaa muutamaa munaa rintaevissään. Koiras ja naaras asettuvat pohjalle T-asentoon, jolloin uros hedelmöittää naaran rintaevissä olevat munat. Tämän jälkeen naaras kiinnittää munat sileälle pinnalle, kuten akvaarion sivulasiin. Tapahtuma toistuu useita kertoja. Kuparimonninen kutee ympäri vuoden.

Poikaset kuoriutuvat muutaman päivän päästä, mutta harvemmin selviytyvät elossa seura-akvaariossa pitkään. Ensimmäiset kaksi tai kolme vuorokautta poikanen elää ruskuaispussinsa avulla. Ruskuaispussin loppumisen jälkeen poikasille tulee tarjota poikasruokaa, hienonnettuja hiutaleita tai mieluiten itsekasvatettua artemiaa. Poikasia suositellaan ruokittavaksi jopa viisi kertaa päivässä. Mikäli käytetään erillistä poikasallasta, tulee pitää huoli veden puhtaudesta, esimerksiksi lappoamalla pohja noin 10 minuuttia ruokailutapahtuman jälkeen. Akvaariossa, jossa poikasia kasvatetaan, kannattaa olla mattosuodatin tai pillisuodatin, jonka sienimäinen suodatinpatruuna kerää poikasien ruoaksi sopivaa lietettä ja likoeläimiä.

Vesiolot ja ravinto

Kuparimonninen viihtyy kun lämpötila on 20-26 °C, pH 1-7,5 ja vesi pehmeää tai keskikovaa. Akvaarion vähimmäistilavuus vajaa 100 litraa, ja akvaarion pituus vähintään 70 cm. Ruoaksi kelpaavat pohjalle vajoava kalanruoka, monnien tablettiruoat, ja vaihteluna ruokavalioon voi antaa pakastesurviaista.

_________________________________________________________________________________________________________________________________

Kirsikkasukarapu (Neocaridina heteropoda var. "red") on punertava harjarapujen heimoon kuuluva makean veden katkarapulaji. Harjarapujen eturaajoissa ei ole saksia, kuten varsinaisilla katkaravuilla, vaan pienehköt sukaskimput.

Kirsikkasukarapu kasvaa noin 4 cm pitkäksi. Se on pohjaväriltään kellertävän läpikuultava, ja vartaloa peittävät pienet punaiset täplät. Luonnonmuoto on vaaleampi, akvaarioissa suositaan punaisempaa muotoa (var. Red). Värin syvyys riippuu ravun hyvinvoinnista, ruokavaliosta ja olosuhteista. Naaras muuttuu erityisen voimakkaan punaiseksi, kun sen ruumissa kehittyy munia.^[2] Koiras on pienempi kuin naaras, ja varsinkin sen pyrstöosa on kapeampi.^[3]

Levinneisyys

Kirsikkasukaravun kantamuoto elää Kaakkois-Aasiassa. Punainen muoto on jalostettu Saksassa^[3] tai Taiwanissa.^[2]

Ravinto

Kirsikkasukarapu syö luonnossa kasvispitoista sekaruokaa. Akvaariossa sille kelpaavat yleiset kuivaruoat.^[3]

Käyttäytyminen

Kirsikkasukarapu on rauhallinen eläin, joka viihtyy kasvien joukossa. Se lisääntyy melko helposti vankeudessa. Naaras kantaa munia 15-20 päivää. Keltaiset munat erottuvat sen pyrstön alla.